Opetussuunnitelma 2016?

Aika taas laittaa myssy päähän ja pohtia paljon ylistetyn suomalaisen opetussuunnitelman tulevaisuutta sekä sen vaikutuksia yhteisömme kehitykseen. Kuten sivistyneimmät tietää, opetusministeriössä on parhaillaan työn alla uusi opetussuunnitelma esiopetukseen, peruskouluihin sekä lukioon, jonka on tarkoitus astua käytäntöön vuonna 2016. Kuluvan vuoden huhtikuussa saammekin jo ensimmäiset maistiaiset tulevasta, kun opetusministeriön työryhmä avaa ehdotuksensa yleiseen tarkasteluun ja kommentointiin. Tässä tekstissä pureudutaan uuden OPS:n kehityksen luihin ja ytimiin ja tarkastellaan niin tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin haasteitakin.

Tänä päivänä kansaamme kuohuttaa yhä enenevissä määrin kasvava teknologian kehitys ja miten saamme mahdollisimman paljon irti iPadeistä ja älypuhelimista. Nyt tämä kehitys on siirtymässä mitä todennäköisimmin pysyvästi myös koulumaailmaan, jossa jos ennakkopuheista voidaan jotain päätellä, tullaan tukeutumaan entistä enemmän teknisiin vempaimiin. Onpa Elinkeinoelämän Keskusliiton koulutusasiantuntija Satu Ågren todennut, että 

”…tietotekniikan monipuolinen hyödyntäminen oppimisessa ja opetuksessa vahvistaa oppilaiden luovuutta, valmiutta yhdessä tekemiseen, kriittistä ajattelua ja kansainvälisyyttä.” (22.10.2013) 

Olettamustani tietotekniikan hyödyntämisestä ei ainakaan vähennä opetusministerin syksyllä tekemä vierailu tutustumaan mm. Shanghain (Kiina) sekä Etelä-Korean koulutusjärjestelmiin. Molemmat kun niittivät huomattavaa menestystä viimeisimmissä PISA –testeissä Suomen niellessä tappion karvasta kalkkia. Kaiken muun hyvän lisäksi väläytti ministeri Stubb ajatuksen koodauksen perusteiden tuomisesta valinnaisten kurssien listalle. O-ou.

Kysymys kuuluu: miksi ei?

Samaan aikaan, kun Suomen päättäjät hypettävät tekniikan hyödyntämistä koulutuksen tukena, lastenpsykologit harovat hiuksiaan yhdessä opettajien ja lastentarhanopettajien kanssa, sillä lasten ja nuorten psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet huimasti viime vuosien aikana. Yhtenä osaselityksenä lisääntyneeseen häiriökäytökseen yhä nuoremmilla on esitetty dramaattisesti lisääntynyttä ajankäyttöä ruudun äärellä, joko pelejä pelaten tai passiivisena tuijottajana. Tämä vapaa-ajan viihdyke on suoraan verrannollinen lasten vähentyneeseen ulkona vietettyyn aikaan, jossa aina aiemmin on purettu ylimääräinen energia vapaan leikin parissa. Nyt tämä lapsiin luonnollisesti sitoutunut loputon energia siis purkautuu yhä useammin ennalta-arvaamattomissa tilanteissa aggressionpurkauksina muita ihmisiä kohtaan. Haluankin kysyä: olenko ainoa, jonka päässä on selkeä vastakkainasettelu poliitikkojen halutessa lisätä ruutuaikaa myös koulussa, samalla kun asiantuntijat toteavat teknologian olevan yhteiskuntaamme hallitseva ongelma?

Opetusministeri Krista Kiuru kävi siis syksyllä hakemassa vinkkiä Aasian metropolien koulutusjärjestelmistä. Mitä ilmeisimmin maat oli valittu PISA –testin tulosten perusteella, mikä ei sinänsä ole väärin jos oppilaiden taitoa vastata kysymyksiin pidetään koulutuksen itseisarvona. Itse asiassa alunperinhän koulu on kehitetty vuosikymmenten saatossa (1940-luvulta eteenpäin) mahdollistamaan myös tulevaisuudessa valtion hyvät talousnäkymät. Tässä kohtaa nostaisin kuitenkin esille omasta mielestäni tärkeän huomion koulun tavoitteista, enkä puutu humpuuki-testeihin sen enempää. Joka tapauksessa, nykypäivän koulun tavoitteena voisi mielestäni pitää lapsen ja nuoren kasvun tukemista tasapainoiseksi aikuiseksi.

Toisen huomion haluaisin tehdä koulutusjärjestelmien mallimaiden valinnasta. Kiina ja Etelä-Korea ovat varmasti loistavia valtioita omalla alallaan. Joskin ko. valtioiden asukit elävät ”hieman” erilaista elämää kuin me synkkään ja pimeään talveen tottuneet suomalaiset. Nyt odotankin innolla (ja pelolla) miten vierailut tulevat näkymään uudessa OPS -ehdotuksessa ja miten täysin erilaisesta kulttuurista saatu tieto on sopeutettu omaan kulttuuriimme. Ehdottaisin kuitenkin vielä yhtä tutustumista edes hieman läheisempään kulttuuriin, sillä rehellisesti sanottuna voisimme oppia paljon niinkin läheltä kuin Norjasta.

Epäilemättä teknologia on tullut yhteiskuntaamme jäädäkseen. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan varmasti tuoda myös lisää monipuolisuutta ja hyviä menetelmiä koulujen arkeen, mutta on pidettäköön huoli myös jokaisen mielen tasapainosta. Siksi toivon ja uskon syvästi päättäjien huomioivan myös sosiaalisen ja kasvatuksellisen merkityksen kouluyhteisön rakentamisessa. Eikä anneta myöskään kalliin teknologian eriarvoistaa pieniä kyläkouluja suurista koulukeskittymistä, vaan taataan yhä tulevaisuudessa jokaiselle oppijalle yhtäläiset edellytykset maailmassa selviämiseen.