BMW Frankfurt Marathon 26.10.2014

Since a long time I have had a dream to run a full marathon just to see how it's like. After I heard about Frankfurt marathon I knew that I have no more excuses to avoid participation. Well, now it's not a dream anymore cause it's done. To be said in short: in a mentally twisted way it was fun.

Before the run posing with the best cheerleaders ever !

Short mental notes along the track:
First 10km I felt unbeatable. I was a superman continuously passing other runners and smiling for them. Looking back I suffered from the first-timers syndrome and started way too fast (44:13).

Still going strong

Half marathon (21,1km) And still the same problem. The only difference between the first and the second 10km was that later I realized that I can't keep on the same pace and I will hit the dead wall in some time. Still I wasn't scared of that wall but now I wish I knew what was coming. (1:32:49).

30km Marathon starts now. Before the run this was my longest run ever and to be honest it didn't feel that bad. Oh boys, when I realized how far it is still to go. Started to slow down a bit on purpose to same some energy and decided to take the risk of eating energy gels and drinking other than water despite I don't do it regularly. Legs started to feel ein bisschen stiff but still not too bad (2:12:27).

Not so funny anymore

42km Last 10km was the biggest fysical and mental fight against pain in my entire life. The pace slowed down (not on purpose this time) and the only thing that kept me going was to know that there will be another drinking station soon. I was totally wasted and in huge pain in quads as well as calves. Both legs cramping on every step but again, despite the pain I could secretly enjoy the feeling at the same time. Knowing that there are no energy left. At finishing line I didn't have any emotions or thoughts. The feeling was empty (3:20:41).

Finnish at finish

Split	time of day	time	diff	min/km	km/h
5 km	10:24:55	00:22:25	22:25	04:29	13.39
10 km	10:46:43	00:44:13	21:48	04:22	13.76
15 km	11:08:07	01:05:37	21:24	04:17	14.02
20 km	11:29:48	01:27:18	21:41	04:21	13.84
Halb	11:34:39	01:32:09	04:51	04:26	13.54
25 km	11:51:56	01:49:26	17:17	04:26	13.55
30 km	12:14:57	02:12:27	23:01	04:37	13.04
35 km	12:40:52	02:38:22	25:55	05:12	11.57
40 km	13:09:30	03:07:00	28:38	05:44	10.48
netto	13:23:12	03:20:41	13:41	06:15	9.62

Here are some more personal detail from the official websites (pictures, videos..):
http://live.frankfurt-marathon.com/2014/?content=detail&fpid=search&pid=search&idp=9999990AEF466A0000598376&lang=EN&event=L

Here you can see the route map and more information of the run:
http://www.movescount.com/moves/move44167159

Finish

...and after

Summing up: the weather was perfect, the track relatively flat and the atmosphere good. Nice event, good experiences and looking forward to the next run!

Willkommen in Deutschland

Dear Diary,
It's been a while since last time so please forgive me. Now the time has become to take the next step on my TEOS journey through cultures, natures and universities. Many things has changed after the summer in Finland and now I have the possibility the meet another culture: the German efficiency.  To be more precise, the next months until March will be spent in Marburg studying in the Philipps-Universität Marburg which is one of the oldest universities in Germany.

After arrival in Germany a couple of weeks ago the culture shock was palpable. No payments by card in the shops, no wifi anywhere or internet in the room, that I finally got 3 days after first promised (first three night slept in a campsite right next to a busy highway... so cosy), and service in the shops and camping areas rather rude. Luckily the good thing in this study program is that the "TEOS-family" will stick together so the social life is secured. But all-in -all the rumours about German efficiency seems to be something different that I consider efficient and common sense. Still the funniest thing is that people get used to stuff quite easily and that's just the way it is in here. However I won't start to practice of being rude and unfriendly, don't worry.

The second part of the shock started a week after arrival when our study group took off for a rowing trip in the river Neckar. Rowing 120km in 7 days from Lauffen to Heidelberg through vinyards, small towns with castles and nuclear power factories showed the rugged truth of German nature. There are no untouched land in Germany and it's fairly hard to find a place to camp without the noise of a highway, railway or the ringing of church bells. Still being as unorganized as a trip can be, we had great time and sometimes it's difficult even to remember that I am actually here to do a masters degree.

The city of Marburg

Vineyards in Hessigheim

Transcultural European Outdoor Studies - TEOS

Row-row-row the boat, gently down the stream...

Not a bad view from the tent

A castle next to Wolfs canyon in Zwingenberg at dawn

Yep, master student life is hard..

Now it's time to start a 3 weeks intensive German language course so maybe next time will be in German - or just multilingual pictures. :) And for potential visitors, the beer and wine is good and cheap! So just pick a weekend and feel free to join the party!

Stay tuned!

Kevätpörriäinen

Jauz

Kevät on jo pitkällä niin luonnon kuin opintojenkin puolesta. Aikaa kun katsoo taaksepäin ei voi kuin ihmetellä mihin kuukaudet ensin Englannissa ja nyt Oslossa on vierähtänyt. Yhteenvetona vuodesta nostan esille kulttuurit, ihmiset, elämykset ja kaikki ne lontooksi kirjoitetut ja luetut sivut. Niitä kun on molempia jokunen takana..

Ei kuitenkaan siitä sen enempää kun on ollut parempaakin tekemistä. On nimittäin kierretty tekemässä pientä kenttätutkimusta aiheesta, millainen on norjalainen maisema. Kevään aikana tähän on etsitty tuloksia vuonoilta (edellinen päivitys), melomalla Etelä-Norjassa ja reissaamalla suksien, jäärautojen ja hakkujen kera tavoitteena päästä ylöspäin.

Let the coast speak for itself:
Kuvissa jeesas amerikanlintu Kris Cortez

Lyngörin kylän liputus ei normipäivästä juuri poikkea.. norjalaiset ihan pikkusen rakastaa omaa lippuaan..

Just another day..

Kuvat siis Norjan itärannikon saaristosta Risörin maisemista. Viikon reissussa mukana 5 norskia, jenkki ja minä. Kelporeissuun mahtui keliä laidasta laitaan, nuotio/ilta norjalaiseen tyyliin, keulanupotus merikajakilla surffiaallosta, perus hylkeitä ja muuttolintuja sekä komeita leiripaikkoja.

Satama

 

Life in Norwaycountry / Elämää Norjanmaalla

Moi.
And greetings from the warfare of Kringsjå building 10, third floor. Namely my lovely neighbours, two Norwegian ultimate nerds, has finally taken their overnight activities to keep me awake into whole new level. In addition to the regular stuff; acting like monkies all night long, smoking inside their rooms and on the balcony just next to my room as well as crazy movies/video games, they have come up with the idea to try out their ball gun from the balcony at 3.30am. If anyone has any effective tips, I'm keen to give a bit of pay back!

A volunteer and a wannabe volunteer (the jacket)

Lunchtime

Otherwise the most hectic part of the semester is behind (hopefully) and the stress level is going down since the second essay was just submitted. Here, for the Finnish speaking folks, I must agree with the one and only Mensa writing in his blog (http://ollikoskinen.blogspot.sg/) about the deepest understanding of studying. In conlusion it can be questioned, that how effective is learning, where the essays are written mostly (read: only) in sake of an essay.

Besides school, I have managed to keep the life busy as usual. Cribbing from my calender notes, last five weekends has included: lovely visitors from Sweden, being a volunteer in FIS Worldcup competition in Holmenkollen, lovely visitors from Finland, a surprise visit to Sweden and  a road trip around the fjords and mountains.

Next, so that the life is not get a chance to become boring, backpack is ready for a small winter trip to practice quinseys and snowcaves in Finse and after this school organized trip, it's time to take off to sea kayaking! Easter time still a bit unplanned but some sort of relaxation with nature it got to be. How about kayaking in Sognefjord or Norwegian archipelago or hiking in the glacier..? There's just so much to do! In other words next two weeks will take me back to the roots of friluftsliv with the ultimate aim of relaxation.

Ihan päätöntä lankutusta

It's hard to be a tourist

 The same text in Finnish below, so people can start learning "the most beautiful language on earth". (Heinonen, 2014) Also more pictures!

Campsite 1

Campsite 2

A proper place to eat ice cream

 Hi.

Sponsored by

Ja terveiset täältä sodan keskeltä. Nimittäin rakkaat seinänaapurini, kaksi norjalsita nörttiä, ovat vihdoin vieneet yövalvomisen ja naapurin yöunien häirinnän täysin uudelle tasolle. Häiriköinnin aiheena on yleisimmin eläintarhamainen metelöinti, tietokonepelit ja tupakointi niin sisällä kuin ikkunan viereisellä parvekkeellakin, mutta vihdoin koettiin huipentuma kun heräsin kuula-aseen paukkeeseen oman ikkunan vierestä noin kello 3.30. Moisten lasten kaitsemiseen otetaan vastaan vinkkejä!

Sognefjord

Muuten lukukauden hektisimmät hetket alkavat olemaan takana päin ja stressi laukeamaan perjantaisen esseen palautuksen myötä. Tähän kohtaan voisin esittää myötäargumentin itse Mensan blogista (http://ollikoskinen.blogspot.sg/), jossa ansiokkaasti käsitellään opiskelun syvintä olemusta. Yhdyn täysin. Siis blogitekstiin. En Olliin. Toisin sanoen välilllä tuntuu, että esseitä kirjoitetaan vain esseen takia, ei oppimisen.

Koulun ulkopuolinen elämää sen sijaan on tarjonnut muutamia kohokohtia sitten viime päivityksen. Kalenterista luntattuna 5 edellistä viikonloppua: vieraita Ruotsista, FIS maailmancupissa vapaaehtoisena Holmenkollenilla, vieraita Suomesta, yllätysvisiitti Ruotsiin sekä vuono/vuoristo roadtrip. Sähinää on siis riittänyt, mutta nyt on aika siirtyä uusiin haasteisiin!

Team on the road
<------>













Siispä, jotta elämä ei kävisi tympimään on rinkka jo pakattuna koulun järjestämälle talviretkelle (jossa tosin base camp on iso mökki aasialaisille), mutta itse ajattelin ottaa neljän päivän retken Finseen lukikammien ja muiden rakenteiden harjoittelun kannalta. Sen jälkeen onkin aika jo vihdoin päästä kunnolla melomaan Etelä-Norjan saaristoon ja tutustua paikalliseen melontakulttuuriin asiantuntevassa seurassa. Päästäiselle jatkuu paljon puhutun friluftslivn harjoittelu eli mielessä toteuttaa jonkinmoinen reissu joko vuonolla meloen tai jäätiköllä vaellellen. Ikävä vain todeta, että Oslo todella on koko maan tylsin paikka opiskella ja elää luonnon suhteen! Lähimpiin siisteihin paikkoihin on poikkeuksetta n. 5h ajomatka..

That's about it..

Leave no child inside -Richard Louv

Ennen kuin alat lukemaan tätä pyydän teitä pelastamaan minut akateemisesta maailmasta. Päivät Oslossa kun koostuu tätänykyään pääosin lukemisesta, kirjoittamisesta ja ajatustyöstä. Niinpä, opiskella nyt luonnon käyttöä opetuksessa kirjastossa lukemalla! Does it make sense? Tämä kuitenkin varoituksena myös tekstin sisällöstä, oli pakko taas purkaa vähän miljoonia ajatuksia.

Video toimii hyvänä johdantona aiheeseen: http://projectwildthing.com/

Talvimelontaa Oslo-vuonossa. Mukava läpsytellä ja tehdä eskimoreeniä ohuen jäähileen keskellä.

Jälleen aika nostaa kytkintä ja laittaa myssy syvälle päähän. Taannoin olen kirjoitellut aiheista liittyen seikkailukasvatuksen tarpeeseen, lasten luonnolliseen kokemiseen sekä teknologian tuomiseen opetussuunnitelman osaksi. Tällä kertaa pureudun aiheeseen hieman syvemmälle, sillä mieltäni riivaa ajatus tulevaisuudesta, jossa kaikki paikat ovat yhtä ja samaa, samalla kun lapset kokevat McDonaldsin sekä Xboxin luonnollisemmaksi osaksi elämää kuin koivun ja nokkosen.

Miten niin kaikki paikat ovat ’yhtä ja samaa’? Mietitäänpä. Ostoskeskukset, koulujen piha-alueet, kerrostalojen sisäpihat ja puistot ovat joko modernin kaupunkisuunnittelun tuloksena tai muuten vain enemmän tai vähemmän samankaltaisia. Kaiken lisäksi, valitettavasti, nämä ovat juuri ne alueet jossa yhä useammat lapset elävät lapsuutensa. Aamulla kouluun, välitunnit leikkien betoni ja muovipäällysteisillä rajatuilla alueilla, iltapäivällä kotiin pelaamaan pleikkaria ja ehkä viikonloppuna kauppakeskukseen iskän ja äitin kanssa. Totta kai nyt puhun ennen kaikkea kaupungeista ja niiden lähiöistä, mutta esimerkiksi ABC-huoltoasemat ajavat juuri samanlaista ideologiaa sisään ympäri Suomen. Mihin tällainen ajattelu johtaa? Miksi mä taas täällä pauhaan omiani..?

Normipäivä oopperatalolla..

Nykyajan nuorisoa ei kiinnosta lähiympäristö saati luonto. Pakko myöntää, tuskin itsekkään tenavana osasin arvostaa sitä Puistolan pikkumetsää, jonka läpi päivittäin kuljin. Tuskin ajattelin, että ’vau, onpa makeeta kun pääsen metsään ja luontoon koulupäivän jälkeen’. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, kun metsää ei enää ole, ymmärrän ongelman. Muutamassa vuodessa tilalle on kohonnut pienkerrostaloja mitälie ja alueen lasten vähäinenkin mahdollisuus kosketukseen luonnon kanssa on entistä vaikeampaa. 

Kotikulmistani on tullut sitä ’yhtä ja samaa’ ja samalla on kuollut alueen pienetkin ominaispiirteet, joista tykkäsin ja jotka herättävät tunteita.

Ne ominaispiirteet, joiden takia kenties arvostaisin aluetta hyvänä paikkana lapsen kasvattamiseen ja haluaisin tehdä hyvää alueen puolesta. Siistiä tässä on kuitenkin se, että tällekin ilmiölle on keksitty nimi jo -70 luvulla: Place and Placelessness (Edward Replh).

Norjalainen kisakatsomo Lympialaisten aikaan.

Toisaalta olen ilmaissut mielipiteeni myös lasten vieraantumisesta luonnosta. Vai pitäisikö sanoa vieroksuttamisesta. Menneissä teksteissä (katso alas) olen käsitellyt niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin vieraantumista luonnosta ja teknologian hypetystä opetuksessa. Nyt olen löytänyt näillekin ilmiöille oikein tieteelliset termit. Siinä missä kärsinyttä lapsi-luonto suhdetta kutsutaan nimellä nature deficit disorder (Richard Louv – Last Child in the Woods, 2010), teknologian räjähdysmäistä suosionkasvua on yritetty perustella niin sanotulla the hype cycle:llä (Joseph Schumpeter joskus miljoona vuotta sitten) – how cool is that. Jälkimmäiseen hypersykliteoriaan nimittäin kuuluu juuri tällainen uusien teknisten vempainten ihannointi, ylikäyttö, toteaminen toimimattomiksi ja uudelleen ko. vempaimen käytön tehokas suunnittelu. Tällä hetkellä vempaimena koen tabletin opetuksessa ja elämme ihannointi vaihetta. Mietinpä vain voisimmeko jättää iPadien ylikäytön opetuksessa väliin ja oikaista suoraan laitteiden tehokkaaseen käyttöön?  

Opetussuunnitelma 2016?

Aika taas laittaa myssy päähän ja pohtia paljon ylistetyn suomalaisen opetussuunnitelman tulevaisuutta sekä sen vaikutuksia yhteisömme kehitykseen. Kuten sivistyneimmät tietää, opetusministeriössä on parhaillaan työn alla uusi opetussuunnitelma esiopetukseen, peruskouluihin sekä lukioon, jonka on tarkoitus astua käytäntöön vuonna 2016. Kuluvan vuoden huhtikuussa saammekin jo ensimmäiset maistiaiset tulevasta, kun opetusministeriön työryhmä avaa ehdotuksensa yleiseen tarkasteluun ja kommentointiin. Tässä tekstissä pureudutaan uuden OPS:n kehityksen luihin ja ytimiin ja tarkastellaan niin tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin haasteitakin.

Tänä päivänä kansaamme kuohuttaa yhä enenevissä määrin kasvava teknologian kehitys ja miten saamme mahdollisimman paljon irti iPadeistä ja älypuhelimista. Nyt tämä kehitys on siirtymässä mitä todennäköisimmin pysyvästi myös koulumaailmaan, jossa jos ennakkopuheista voidaan jotain päätellä, tullaan tukeutumaan entistä enemmän teknisiin vempaimiin. Onpa Elinkeinoelämän Keskusliiton koulutusasiantuntija Satu Ågren todennut, että 

”…tietotekniikan monipuolinen hyödyntäminen oppimisessa ja opetuksessa vahvistaa oppilaiden luovuutta, valmiutta yhdessä tekemiseen, kriittistä ajattelua ja kansainvälisyyttä.” (22.10.2013) 

Olettamustani tietotekniikan hyödyntämisestä ei ainakaan vähennä opetusministerin syksyllä tekemä vierailu tutustumaan mm. Shanghain (Kiina) sekä Etelä-Korean koulutusjärjestelmiin. Molemmat kun niittivät huomattavaa menestystä viimeisimmissä PISA –testeissä Suomen niellessä tappion karvasta kalkkia. Kaiken muun hyvän lisäksi väläytti ministeri Stubb ajatuksen koodauksen perusteiden tuomisesta valinnaisten kurssien listalle. O-ou.

Kysymys kuuluu: miksi ei?

Samaan aikaan, kun Suomen päättäjät hypettävät tekniikan hyödyntämistä koulutuksen tukena, lastenpsykologit harovat hiuksiaan yhdessä opettajien ja lastentarhanopettajien kanssa, sillä lasten ja nuorten psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet huimasti viime vuosien aikana. Yhtenä osaselityksenä lisääntyneeseen häiriökäytökseen yhä nuoremmilla on esitetty dramaattisesti lisääntynyttä ajankäyttöä ruudun äärellä, joko pelejä pelaten tai passiivisena tuijottajana. Tämä vapaa-ajan viihdyke on suoraan verrannollinen lasten vähentyneeseen ulkona vietettyyn aikaan, jossa aina aiemmin on purettu ylimääräinen energia vapaan leikin parissa. Nyt tämä lapsiin luonnollisesti sitoutunut loputon energia siis purkautuu yhä useammin ennalta-arvaamattomissa tilanteissa aggressionpurkauksina muita ihmisiä kohtaan. Haluankin kysyä: olenko ainoa, jonka päässä on selkeä vastakkainasettelu poliitikkojen halutessa lisätä ruutuaikaa myös koulussa, samalla kun asiantuntijat toteavat teknologian olevan yhteiskuntaamme hallitseva ongelma?

Opetusministeri Krista Kiuru kävi siis syksyllä hakemassa vinkkiä Aasian metropolien koulutusjärjestelmistä. Mitä ilmeisimmin maat oli valittu PISA –testin tulosten perusteella, mikä ei sinänsä ole väärin jos oppilaiden taitoa vastata kysymyksiin pidetään koulutuksen itseisarvona. Itse asiassa alunperinhän koulu on kehitetty vuosikymmenten saatossa (1940-luvulta eteenpäin) mahdollistamaan myös tulevaisuudessa valtion hyvät talousnäkymät. Tässä kohtaa nostaisin kuitenkin esille omasta mielestäni tärkeän huomion koulun tavoitteista, enkä puutu humpuuki-testeihin sen enempää. Joka tapauksessa, nykypäivän koulun tavoitteena voisi mielestäni pitää lapsen ja nuoren kasvun tukemista tasapainoiseksi aikuiseksi.

Toisen huomion haluaisin tehdä koulutusjärjestelmien mallimaiden valinnasta. Kiina ja Etelä-Korea ovat varmasti loistavia valtioita omalla alallaan. Joskin ko. valtioiden asukit elävät ”hieman” erilaista elämää kuin me synkkään ja pimeään talveen tottuneet suomalaiset. Nyt odotankin innolla (ja pelolla) miten vierailut tulevat näkymään uudessa OPS -ehdotuksessa ja miten täysin erilaisesta kulttuurista saatu tieto on sopeutettu omaan kulttuuriimme. Ehdottaisin kuitenkin vielä yhtä tutustumista edes hieman läheisempään kulttuuriin, sillä rehellisesti sanottuna voisimme oppia paljon niinkin läheltä kuin Norjasta.

Epäilemättä teknologia on tullut yhteiskuntaamme jäädäkseen. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan varmasti tuoda myös lisää monipuolisuutta ja hyviä menetelmiä koulujen arkeen, mutta on pidettäköön huoli myös jokaisen mielen tasapainosta. Siksi toivon ja uskon syvästi päättäjien huomioivan myös sosiaalisen ja kasvatuksellisen merkityksen kouluyhteisön rakentamisessa. Eikä anneta myöskään kalliin teknologian eriarvoistaa pieniä kyläkouluja suurista koulukeskittymistä, vaan taataan yhä tulevaisuudessa jokaiselle oppijalle yhtäläiset edellytykset maailmassa selviämiseen.    

Kuka tarvitsee seikkailukasvatusta?

Itsellänihän ei lasta ole eli asiasta en oikeasti tiedä yhtään mitään. Kasvatusta ja vaihtoehtoisia opetusmenetelmiä viime syksystä lähtien opiskelleena, on kuitenkin herännyt monia ajatuksia aiheeseen liittyen. Kuulisinkin mielelläni lukijoiden, niin lapsellisten kuin lapsettomienkin ajatuksia aiheesta. Tekstissä käytän termiä seikkailukasvatus, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa kaikkea luokkahuoneen ja kodin ulkopuolella tapahtuvaa oppimiseen ja henkilökohtaiseen kasvuun tähtäävää toimintaa. 

Kuka tarvitsee seikkailukasvatusta? – kannanotto lasten kasvatukseen

Presidentti  Niinistön aikana on paljon puhuttu lasten lisääntyneestä syrjäytymisestä sekä lisääntyneistä mielenterveysongelmista. Tämä on johtanut keskusteluihin ongelmien ennaltaehkäisemiseksi sekä miten lasten toimiin voitaisiin puuttua parantavasti. Tällä kirjoituksella haluan herättää ajatuksen ongelman ytimestä: onko ongelma lapsessa itsessään vai hänen kasvattajassaan, useimmiten vanhemmissa?

Lapset on tehty leikkimään. Luonnon tarjoama pelikenttä on monimuotoinen: on kiviä millä hyppiä, kallioita mille kiivetä, puroja joiden yli hyppiä ja ääniä joita ihmetellä. Luonnon luoma vapauden ja luovuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää lapsen kasvun tukena. Luonto antaa lapselle mahdollisuuden päästää sisäinen tutkimusmatkailijansa valloilleen, jolla on tutkitusti kauaskantoiset vaikutukset lapsen kehityksessä. (Beard & Wilson, 2002.)

Seikkailukasvatuksella tarkoitetaan toimintoja, joilla tavoitellaan lapsen tai nuoren niin psyykkistä, fyysistä kuin sosiaalista kasvua tasapainoiseksi aikuiseksi. Seikkailukasvatuksen työkaluina käytetään usein hyväksi luonnon omia mahdollisuuksia kokea ja oppia uutta sekä toteuttaa omaa mielikuvitustaan. Retkeily, melonta, kiipeily sekä erilaiset ryhmähaasteet ovat yleisesti seikkailukasvatuksessa käytettyjä työkaluja. Yksinkertaisimmillaan seikkailukasvatustilanne voidaan kuitenkin järjestää viemällä ryhmä nuoria luontoon viettämään aikaa ja oppimaan uusia taitoja.

Kokemus

Menneen kesän aikana seurasin, kuinka kaksi noin 8-vuotiasta lasta leikkivät toistuvasti kerrostaloalueen sisäpihalla. Sisäpiha, joka toimii myös asukkaiden vilkkaasti liikennöitynä parkkipaikkana, sisältää parkkialueen lisäksi roskakatoksen sekä tuuletustelineen. Kaiken vaarallisuutensa lisäksi tämä urbaani ”leikkikenttä” tarjoaa valitettavan ohuet mahdollisuudet luonnon kokemiseen sekä luonnollisten aktiviteettien syntymiseen ja sitä kautta lapsen kokonaisvaltaiseen kasvuun.

Leikkejä seuratessani sisälläni on herännyt erilaisia tuntemuksia ja kysymyksiä. Ahdistusta siitä, että lapset likaavat parkkipaikan. Pelko siitä, että onko tämä lasten kokema todellisuus luonnosta. Miksi lapset leikkivät kerrostalon parkkipaikalla? Kuka on velvoitettu siivoamaan leikkikaluina käytetyt, pihalle ja autojen katoille levitetyt, pahvilaatikot sekä muut jätteet? Mikä merkitys lapsille on sanoilla ’luonto’ tai ’metsä’?

Aluksi katselin lapsia paheksuvasti. Eikö lapsilla ole muuta tekemistä kuin heitellä pahveja ympäri sisäpihaa ja poistua paikalta siivoamatta jälkiään, ajattelin mielessäni. Ajan kuluessa ja asiaa miettiessäni, olen ymmärtänyt karun todellisuuden: pahvilaatikot todella olivat ainoa sisäpihan tarjoama aktiviteetti heti kun kuivaustelineen renkuttamiseen oli kyllästytty. Voinko siis syyttää lasta luonnollisen leikkimiseen johtavan vaiston seuraamisesta?

Kasvatusta lapsille ja vanhemmille?

Päävastuu lasten kasvatuksessa on tietenkin vanhemmilla. Mutta miten vanhemmat voivat omalla toiminnallaan joko tuhota tai edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua? Lapsi tarvitsee kehittyäkseen luonnollisen ympäristön seikkailla, tutkia, liikkua, yrittää, erehtyä ja oppia. Parhaimmillaan vanhemmat vievät lapsensa retkelle, jossa on vapaus kulkea ympäristöä tutkien ja elää hetkestä nauttien. Tähän jos saadaan yhdistettyä sosiaalisen kanssakäynnin, on tuloksena psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori. Mikä olisi sen parempaa niin lapselle itselleen kuin suomalaiselle yhteiskunnalle?

Pahimmillaan vanhemmat kuitenkin rajoittavat (useimmiten tiedostamattaan) lapsen kasvua ja kehittymistä. Usein vedotaan kiireeseen, joskus taas ulkona sataa eikä ulos voi mennä. Esittämässäni esimerkissä en voi syyttää lapsia seurauksista vaan minun on pakko kohdistaa katseeni kasvattajiin. Jos lapsilla olisi mahdollisuus purkaa rajaton energiansa luonnollisten aktiviteettien parissa, tällaista teennäistä leikkiä tuskin tapahtuisi eikä muiden asukkaiden tarvitsisi siivota pahvilaatikoita autojensa katoilta.

On siis aika kohdistaa katseet lasten hyvinvoinnin lisäksi myös aikuisten ihmisten kykyyn toimia kasvattajana.

Hyvät vanhemmat, opettajat, tarhan tädit ja sedät sekä muut kasvattajat: haastan teidät kaikki tasavertaisesti antamaan lapselle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä tasapainoiseksi, hyväkuntoiseksi nuoreksi. Tähän pystytte viemällä lapsen ulos, luontoon, ja kehottamalla kokeilemaan uutta ja ihmeellistä. Synnyttäkää sosiaalisia suhteita ja pitäkää myös huoli lapsen kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta. Antakaa  mahdollisuus erehtyä, sillä silloin kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, on uuden oppiminen taattua. 

Beard, C. M., & Wilson, J. P. (2002). The power of experiential learning: a handbook for trainers and educators.  London: Kogan Page Ltd.

Lisätietoa seikkailukasvatuksesta: www.outwardbound.fi